Lähihoitaja (2 paikkaa) Attendo Helmi, Lieto
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Haemme vanhustyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa Attendo Helmeen.
Helmi on 2018 valmistunut ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan yksikkö, jossa toteutamme asukkaidemme arkea mahdollisimman kodinomaisesti. Sijaitsemme aivan Liedon keskustan tuntumassa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Jokainen asukkaamme ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään ja elää täyttä elämää. Attendolaisena olet tärkeä osa tätä tehtävää.
Mitä sinä pääset tekemään?
- pääset toteuttamaan lääkehoitoa moniammatillisen työryhmän tukemana
- hoitosuunnitelmien ja RAI-arviointien tekeminen on tärkeä osa työtäsi
- läheisyhteistyö, ja asukkaiden arjen tukeminen, kuuluvat jokapäiväiseen työhösi
- huolehdit, että asukkaamme saavat elää omannäköistään arkea, ja saavat kaiken tarvitsemansa avun ja tuen
- pääset toteuttamaan myös virikehetkiä, ja ulkoiluja, asukkaiden iloksi
Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ on 3-vuorotyötä ja työsuhteen aloitus on heti tammikuun 2026 alussa.
Tutustu meidän arkeemme Instagramissa sivullamme: Attendo Helmi
Mitä toivomme sinulta?
- Lähihoitajan tutkinto, työkokemus 0-2 vuotta
- Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
- Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
- Sujuva suomen kielen taito, kirjallinen ja suullinen
- Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa
- Sote varmennekortti tai valmius sen hakemiseen hyvinvointialueen näin vaatiessa
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä saat vaikuttaa työvuoroihisi ja sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.
Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
- Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetu
- Työterveyshuolto
- Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin tai urheiluharrastukseesi
- Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
- Yksikön pihalla ilmaiset parkkipaikat
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaus / palkkaluokka tehtävään on G20C.
Kiinnostuitko?
Hakuaikaa on 7.12.2025 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.
Attendo-kodin johtajan yhteystiedot:
Anu Pentilä
anu.pentila@attendo.fi
0444943421
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kyselyn, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitajat
- Sijainnit
- Lieto, Attendo Helmi
Lieto, Attendo Helmi
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 17 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.