Lähihoitaja tai sairaanhoitaja Attendo Kurjenmiekkaan, Kouvolaan
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Hei lähihoitaja tai sairaanhoitaja! Haemme uutta työkaveria joukkoomme. Mikäli haluat työskennellä hoivakodissa, jossa pääset työyhteisön kanssa kehittämään kodinomaisuutta lisääviä toimivia arjen käytänteitä tai etsit huumorintajuista ja sitoutunutta työyhteisöä jossa hyvää työilmapiiriä pidetään aidosti yllä, voisimme olla sinun työyhteisösi. Meillä Kurjenmiekassa toimintaa luotsaa helposti lähestyttävä, kuunteleva ja työntekijöitä arvostava esihenkilö.
Haemme työntekijää vakituiseen lähihoitajan tai sairaanhoitajan tehtävään. Aloituksesta voimme sopia joustavasti. Työ on kolmivuorotyötä.
Attendo Kurjenmiekka on v. 2020 avautunut, Kouvolassa sijaitseva ikäihmisten hoivakoti. Meillä Kurjenmiekassa tarjotaan ympärivuorokautista palveluasumista, sekä yhteisöllistä asumista. Sijaitsemme Kouvolan keskustan tuntumassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meiltä on myös helppo lähteä asukkaiden kanssa niin kaupungille, kuin vieressä sijaitsevaan Ratamon terveysmetsään.
Olemme ratkaisukeskeinen, positiivinen ja ammattitaitoinen työyhteisö. Jos kuulostaa siltä, että voisimme olla sinun näköisesi työyhteisö niin laita hakemus, tule kuulemaan lisää meistä ja kertomaan itsestäsi. Tapaamisessa pääset tekemään kysymyksiä myös mahdollisilta tulevilta työkavereiltasi.
Käy kurkkaamassa arkeamme Instagramissa: https://www.instagram.com/attendo_kurjenmiekka/
Mitä toivomme sinulta?
- Tutkinto tai työkokemus
- Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
- Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
- Sujuva suomen kielen taito
- Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa (alaikäisten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimiessa)
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä saat vaikuttaa työvuoroihisi ja sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.
Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
- Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetu
- Kattava työterveyshuolto
- Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin tai urheiluharrastukseesi
- Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaluokka tehtävään on Lähihoitaja G20C ja Sairaanhoitaja G23D.
Kiinnostuitko?
Hakuaikaa on 19. 10. 2025 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.
Täällä sinua varten 💙
Attendo-kodin johtajan yhteystiedot:
Hanna Kuukasjärvi
hanna.kuukasjarvi@attendo.fi
0444072500
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitajat
- Sijainnit
- Kouvola, Attendo Kurjenmiekka, Alue Kymenlaakso, Kouvola
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.