Attendo-kodin johtaja Attendo Marskiin, Haminaan
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Etsimme Attendo-kodin johtajaa Attendo Marskiin, Haminaan. Mikäli etsit uusia haasteita ja haluat edetä työurallasi, tässä olisi sinulle oiva tilaisuus. Meillä pääset mukaan innostavaan ja muutosmyönteiseen organisaatioon. Oletko etsimämme henkilö? 💙
Jokainen asukkaamme ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään ja elää täyttä elämää. Attendolaisena olet tärkeä osa tätä tehtävää. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Attendo-kodin johtajana vastaat koko hoivakodin toiminnasta ja kokonaistavoitteiden saavuttamisesta. Kehität Attendo-kodin laatua ja teet yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Työ on tiimityötä, mutta vaatii kykyä oma-aloitteelliseen ja itsenäiseen päätöksentekoon. Hakemamme johtaja on kannustava ja osallistuva arjen esihenkilö, joka suhtautuu muutokseen joustavasti ja rauhallisesti. Kohtelet asukkaita, työkavereita sekä läheisiä lämpimästi. Sinulla riittää huumorintajua ja ymmärrät ihmisten erilaisuutta. Olet tarvittaessa jämäkkä, mutta tasa-arvoinen ja sinulla on aina aikaa tiimisi jäsenille.
💙 Kuljemme rinnallasi
Olemme sitoutuneet hyvään esihenkilötyöhön. Varmistamme, että sinulla on kaikki työkalut onnistuaksesi työssäsi mahdollisimman hyvin. Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä voit sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.
Mitä sinä pääset tekemään?
- Asukkaiden hyvinvointi – Johtajana varmistat laadukkaan hoivan ja turvallisen, viihtyisän arjen.
- Henkilöstön johtaminen – Johtajana tuet, motivoit ja kehität henkilöstöä sekä huolehdit työhyvinvoinnista.
- Toiminnan kehittäminen – Johtajana vastaat laadusta, taloudesta ja teet yhteistyötä omaisten ja viranomaisten kanssa.
Tutustu meidän arkeemme Instagramissa! 💙
Lue lisää Attendo Marskista!
Mitä toivomme sinulta?
- Soveltuva korkeakoulututkinto sosiaali- ja terveydenhuoltoalalta
- Vähintään 2 vuotta työkokemusta vanhustyöstä/työskentelystä kehitysvammaisten/mielenterveyskuntoutujien parissa
- Pätevyys johtamiseen (1-2 vuoden kokemus johtamisesta) tai 20-30 op laajuiset johtamisopinnot
- Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
- Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa
Työsuhde-edut Attendolla:
- Koulutusta ja tukea esihenkilöltäsi sekä palvelutoiminnoilta
- Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetu
- Kattava työterveyshuolto
- EPassi ja henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Kiinnostuitko?
Hakuaikaa on 19.10.2025 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Aluepäällikkö Kirsi Kruuse. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.
Olemme täällä sinua varten 💙
Aluepäällikön yhteystiedot:
Kirsi Kruuse
kirsi.kruuse@attendo.fi
+358 44 494 4008
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Yksikönjohtajat ja tiiminvetäjät
- Rooli
- Yksikönjohtajat
- Sijainnit
- Hamina, Attendo Marski, Hamina, Alue Kymenlaakso
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.