Kiertävä lähihoitaja, Attendo Oma Satakunta-Pirkanmaa (Sastamala ja Huittinen)
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Tiimimme kasvaessa etsimme kiertävää lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Attendo Oma Satakunta-Pirkanmaan kiertoalueelle (Sastamala ja Huittinen).
Työtehtävänäsi on sijaistaa kiertoalueen Attendo-kotien lähihoitajien poissaoloja ja olla aina siellä, missä sinua tarvitaan eniten! Maksamme tehtävästä peruspalkan lisäksi 273,71€/kk tehtäväkohtaista lisää sekä kilometrikorvaukset työajoista. Työ on lähtökohtaisesti kokoaikainen, mutta mahdollisuus esim. 80% työaikaan neuvoteltavissa. Aloitus työssä sopimuksen mukaan.
Satakunta-Pirkanmaan Attendo Omasta löytyy kuusi Attendo-kotia, joista suuri osa on ikäihmisten Attendo-koteja. Mukaan mahtuu yksi kehitysvammaisten Attendo-koti. Attendo-kotimme sijaitsevat Sastamalassa ja Huittisissa.
Kiertävän lähihoitajan työ edellyttää itsenäistä työotetta ja valmiutta sopeutua nopeasti vaihtuviin tilanteisiin ja ympäristöihin. Sinulla ei tarvitse olla kokemusta molemmista eri asiakasryhmistä, me lupaamme perehdyttää yksiköllisesti ja tarpeen mukaan. Työtä tehdään pääsääntöisesti kahdessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin, mutta satunnaisesti on tarjolla myös yövuoroja sopimuksen mukaan.
Mitä toivomme sinulta?
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja)
- Lääkelupia tai valmiutta suorittaa ne heti työsuhteen alussa
- Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
- Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
- Sujuva suomen kielen taito
- Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa (alaikäisten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimiessa)
Lähihoitajat ovat sydämellisiä tiimityöskentelijöitä, jotka tarttuvat rohkeasti toimeen ja innostuvat uusista ideoista. Asiakaslähtöisyys, ystävällisyys ja vastuuntuntoisuus kuvaavat hyvin näitä hoiva-alan rautaisia ammattilaisia. He ottavat itsenäisesti vastuuta ja tuovat positiivista, avuliasta energiaa tiimeihimme.
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä saat vaikuttaa työvuoroihisi ja sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.
Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
- Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetu
- Kattava työterveyshuolto
- Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin tai urheiluharrastukseesi
- Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaluokka tehtävään on G20C + tehtäväkohtainen lisä 273,21€/kk
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka!
Kiinnostuitko?
Hakuaikaa on 7.9.2025 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikoordinaattori. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.
Täällä sinua varten 💙
Rekrytointikoordinaattori:
Maarit Hautala
maarit.hautala@attendo.fi
044 494 1048
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitajat
- Sijainnit
- Useita paikkakuntia

Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.