Lähihoitaja, Attendo kotihoito, Riihimäki
Haemme vakituiseen työsuhteeseen kotihoidon yksikköömme Riihimäelle LÄHIHOITAJAA, joka tuntee aitoa kiinnostusta ja halua olla mukana ikäihmisten arjessa. Asiakkaamme asuvat kahdessa eri senioritalossa ja pääsääntöisesti vuoro tehdään yhdessä talossa. Toimistomme sijaitsee keskustassa, joka on kävelymatkan etäisyydellä kummastakin senioritalosta. Perinteisesti kotihoidosta poiketen et välttämättä tarvitse autoa työssäsi ollenkaan!
Meillä pääset toteuttamaan ikäihmisten kokonaisvaltaista hoitotyötä.
Tutustu meihin Instagramissa!
Tiimimme koostuu eri ikäisistä työntekijöistä ja vaihtuvuus on ollut vähäistä. Henkilöstön työtyytyväisyys on ollut pitkään erinomainen ja marraskuussa 2024 korkealla ollen eNPS 56. Tiimissämme on eläköityvä työkaveri ja etsimme hänelle jatkajaa. Tiimimme vahvuutena on ihmisten erilaisuus, avoimuus ja huumori. Voit olla vasta uraasi aloitteleva noviisi tai jo kokemusta omaava taitaja.
Meille tärkeää on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tiedämme, että työ ei ole koko elämä. Siksi pyrimme huomioimaan työntekijöidemme elämän eri tilanteet, esimerkiksi mahdollisuus tehdä määräaikaisesti lyhyempää työpäivää. Meillä on käytössä ergonominen työvuorosuunnittelu kiertävillä listoilla, jolloin tiedät pitkälle etukäteen työvuorosi.
Tätä tehtävää varten sinulla täytyy olla:
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja tai perushoitaja)
- Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
- Love-lääkeluvat ja hygieniapassi, tai valmius niiden suorittamiseen
- Hyvä suomenkielen suullinen ja kirjallinen hallinta
Arvokasta työtäsi tasapainottamaan ja jaksamistasi tukemaan olemme koonneet etuja myös arkeesi. Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
- Tyhy-päivät ja ilmainen kahvi/tee töissä
- Mahdollisuus edulliseen työpaikkaruokailuun
- Kattava työterveyshuolto Mehiläisessä
- Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi 160€/vuodessa
- Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaluokka G20C, joka on kokemuksesta riippuen 2363,76-2556,10 €/kk. Valituksi tulleelta tarkastamme rikosrekisteriotteen.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi heti ja viimeistään 26.1.2024 mennessä. Aloitamme haastattelut heti ja etenemme palkkaukseen heti sopivan henkilön löydyttyä.
Heräsikö kysymyksiä?
Voit soittaa tai lähettää sähköpostia, niin kerromme mielemme lisää!
Kotihoidon johtaja Terhi Thure p. 0417316125 ja terhi.thure@attendo.fi
Tiiminvetäjä Arja Bitter p. 041-7316827, arja.bitter@attendo.fi
- Työtehtävät
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitajat
- Sijainnit
- Riihimäki, Attendo Kotihoito, Alue Kanta-Häme, Riihimäki
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
Lähihoitaja, Attendo kotihoito, Riihimäki
Hakemuslomakkeen lataaminen