Tiiminvetäjä-sairaanhoitaja, Attendo Tuulikki
Haemme sitoutunutta ja sydämellistä tiiminvetäjä-sairaanhoitajaa ikäihmisten hoivakotiin Attendo Tuulikkiin Tornioon. Tehtävä on toistaiseksi voimassaoleva. Voit aloittaa sopimuksen mukaan. Työtäsi teet arkisin aamuvuoroissa.
Hoivakodissamme on 37 asuinpaikkaa. Sijaitsemme keskellä kaupunkia palveluiden läheisyydessä. Hoivakodissamme on kolme kerrosta, jokaisessa kerroksessa on kodinomainen pieni ryhmäkoti. Hoivakotimme vahvuutena on asukkaiden omannäköinen elämä ja tuemme heitä eri aktiviteetein arjessa. Voit käydä katsomassa meistä lisää instagramissa attendotuulikki.
Meillä työviikkoosi voi kuulua esimerkiksi:
- Perushoitotyötä ja läsnäoloa asukkaiden arjessa
- Asukkaiden lääkehoidosta vastaamista sekä lääkehoitoon liittyvien asioiden ylläpitämistä ja kehittämistä
- Läheisyhteistyötä
- Päivittäisen työn organisoimista ja ohjaamista sekä sijaisten hankintaa johtajan apuna
- Tarvittaessa johtajan sijaisena toimimista
- Arjen vastaamista hoivakodissa
Sairaanhoitajat ovat tiimimme kantavia voimavaroja, tärkeitä hengenluojia ja vahvoja vaikuttajia. Heidän ansiostaan asiakkaamme saavat hyvää hoitoa ja heidän arkensa on turvallista ja mielekästä. Siksi haluamme sinun viihtyvän ja kokevan olevasi juuri oikeassa paikassa, tekemässä työtä, jolla on merkitys. Olethan tiimityöskentelijä, joka arvostaa ja ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Pystyt myös itsenäisiin päätöksiin ja toimit ammatillisena tukena lähihoitajille. Tiiminvetäjän tehtävä on erinomainen tilaisuus sairaanhoitajataustaiselle henkilölle saada kokemusta hoivakodin johtamisen harjoittelusta ja luoda urakehitystä hoiva-alan tehtävissä.
Edellytämme sinulta:
- Sairaanhoitajan koulutusta
- Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittamaa rokotussuojaa asiakkaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
- Hygieniapassia tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
- Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa
Tarjoamme sinulle:
- Haastavan ja mielenkiintoisen työn
- Viihtyisän työympäristön ja mahtavat työkaverit
- Mahdollisuuden kehittyä työssäsi
- E-passi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun
- Kattavan työterveyshuollon
- Henkilöstöetuohjelman, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Perehdytys on meille tärkeää. Suunnittelemme perehdytyksen tarpeittesi mukaan. Sekä työkaverit ja esihenkilösi toimivat tukena koko työsuhteesi ajan. Meillä Tuulikissa saat tuoda omia ideoitasi ja osaamistasi esille.
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaluokka G22D 2665,28 € - 2905,09 € . Lisäksi palkkaukseen kuuluu myös tehtäväkohtainen lisä.
Tule tekemään laadukasta työtä mukavaan tiimiin!
Kiinnostuitko?
Täytä hakulomake mahdollisimman pian, kuitenkin 5.1.2025 mennessä. Emme malta odottaa, että kuulemme sinusta!
Lisätietoja antaa Katja Niska, katja.niska@attendo.fi, p.0444072391
- Työtehtävät
- Yksikönjohtajat ja tiiminvetäjät
- Rooli
- Tiiminvetäjät
- Sijainnit
- Tornio, Attendo Tuulikki, Alue Lappi
Tornio, Attendo Tuulikki
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Terveystalossa.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
Tiiminvetäjä-sairaanhoitaja, Attendo Tuulikki
Hakemuslomakkeen lataaminen