Tiiminvetäjä 6000€ bonuksella, Attendo Levonmäki, Kerava
Tarjoamme sote-alan johtamisen urapolusta kiinnostuneelle mahdollisuuden saada hyvää kokemusta ja edetä Attendolla esimerkiksi hoivakodin johtajan tehtäviin!
Etsimme Keravalle Attendo Levonmäkeen tiiminvetäjää, joka haluaa kehittää omaa osaamistaan alalla ja tiiminvetämisen taitoja. Tehtävässä tukenasi on hoivakodin johtaja, toimit tiimin työnjohdollisissa tehtävissä johtajan rinnalla ja opastuksessa.
Attendo Levonmäki on tiloiltaan kotoisa ikäihmisten hoivakoti, jossa talon asukkaat elävät mieltymyksiensä mukaista elämää. Arki Attendo Levonmäessä on asukkaittensa näköistä. Kodissa toteutetaan kuntouttavaa ja sosiaalisia voimavaroja vahvistavaa työotetta, jolloin arjesta voidaan tehdä aktiivisempaa ja mielekkäämpää.
Tiiminvetäjän tehtävät jakautuvat sekä hallinnollisiin tehtäviin että asukkaiden hyvän hoidon edistämiseen. Tiiminvetäjän työ on läsnä olevaa työtä. Työaika on pääsääntöisesti arki aamuvuoroja. On erittäin tärkeää, että tiiminvetäjä johtaa tiimiään omalla esimerkillään ja roolimallina, joten työpäivä alkaa samaan aikaan muun työyhteisön kanssa.
Tiiminvetäjän työtehtäviin sisältyy mm. seuraavia asioita:
- Laadukkaan hoivatyön toteuttamista ja varmistamista ryhmäkotien arjessa
- Työvuorolistojen ylläpitämistä ja päivittäisten työtehtävien organisointia
- Viikoittaisten tiimipalavereiden pitämistä ja palavereihin osallistumista
- RAI-arviointien sekä hoiva- ja voimavarasuunnitelmien päivitysten organisointia ja niiden tekemisessä avustamista
- Läheisten kanssa sovittuihin hoivapalavereihin osallistumista yhdessä omahoitajien kanssa
- Omavalvontasuunnitelman ja lääkehoitosuunnitelman toteuttamisen varmistamista ja lääkäriyhteistyötä
- Uusien työntekijöiden perehdyttämistä
- Hoivakodin johtajan sijaistamista
Tehtävä edellyttää:
- Sairaanhoitajan koulutusta
- Kokemusta ikääntyneiden asiakkaiden hoivasta
- Erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa
- Katsomme eduksi, jos sinulla on jo hieman kokemusta tiimin vetämisestä
Arvostamme ratkaisukeskeistä asennetta, organisointi- ja johtamiskykyjä tai halua kehittyä niissä sekä hyvää yhteistyökykyä ja voimavaroja toimia henkilöstön tukena erilaisissa tilanteissa.
Tehtävään valittu sitoutuu toimittamaan rikosrekisteriotteen 6kk sisällä työsuhteen alkamisesta
- Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
- Tyky-päivät, ateriaetu ja ilmainen kahvi töissä
- HSL-matkalippuetua 50 euron arvosta kuukaudessa
- Kattava työterveyshuolto Terveystalossa
- Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi 80€ kahdesti vuodessa
- Henkilöstöetuohjelma, joka sisältää laajan valikoiman etuja erilaisiin palveluihin
Työsuhteen ehdoissa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Peruspalkkamme on 2594,16-2827,67€ riippuen kokemusvuosistasi sekä 300 € tiiminvetäjän tehtävälisää. Sitouttamisbonus maksetaan kahdessa erässä 3000 eur + 3000 eur työsuhteen 6kk ja 1 vuoden kohdalla.
Jos tämä tehtävä innostaisi sinua työskentelemään meillä, niin lähetä hakemuksesi 31.5.2024 mennessä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
- Työtehtävät
- Yksikönjohtajat ja tiiminvetäjät
- Rooli
- Tiiminvetäjät
- Sijainnit
- Kerava, Attendo Levonmäki, Kerava
Etuja työntekijöillemme 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Terveystalossa.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, sisäiset koulutukset, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Miksi valitsisit juuri Attendon?
Attendolla keskitytään hyviin kohtaamisiin
Haluamme kohdata asiakkaamme ja asiakkaidemme läheiset aina kuten haluaisimme itse tulla kohdatuksi: ystävällisesti ja huomioonottavasti.
Attendolla saa kukoistaa
Olemme nopea organisaatio, jossa palaute otetaan vastaan ja ideat laitetaan toteutukseen.
Attendolaiset tekevät merkityksellistä työtä
Jokainen työntekijämme on tärkeä ja arvostettu osa tiimiä, jonka päivittäisellä työllä on suora vaikutus asiakkaidemme hyvinvointiin ja mahdollisuuteen elää täyttä, omannäköistä elämää.
Attendo Oy yrityksenä
Tervetuloa tutustumaan Attendoon! Meillä työskentelee Suomessa noin 16 000 ihmistä ja palvelu-, hoiva- ja tukikodeissamme asuu yli 12 000 ihmistä lapsista ikäihmisiin. Haluamme, että jokainen heistä voi elää omannäköistään, täyttä elämää oman elämäntilanteensa tai toimintakykynsä rajoitteista huolimatta.
Tiiminvetäjä 6000€ bonuksella, Attendo Levonmäki, Kerava
Hakemuslomakkeen lataaminen