Hoivakodin johtaja, Attendo Aviapolis, Vantaa
Olisitko sinä työtä pelkäämätön, jämpti, vastuuta kantava ja työyhteisöä palveleva johtaja? Attendo-kodin johtajana vastaat koko hoivakotisi toiminnasta ja kokonaistavoitteiden saavuttamisesta.
Vantaalla, lähellä lentokenttää sijaitseva Attendo Aviapolis kiihdytti vauhtiin vuonna 2019. Hoivakotiin etsitään nyt uutta kapteenia. Hoivakodissa on 59 ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa neljässä ryhmäkodissa. Miehistön jäseniin kuuluvat mm. tiimiesihenkilöt, sairaanhoitajat, lähihoitajat, hoiva-avustajat ja -apulaiset, sosiokulttuurityöntekijä, siistijä sekä alan oppisopimusopiskelijoita. Hoivakodin ateriapalvelut tuotetaan samassa talossa toimivasta valmistuskeittiöstämme.
Mukava, monimuotoinen henkilökunta ja ihanat asukkaat kaipaavat nyt uutta johtajaa, joka innostuu ikäihmisten hoivatyön kehittämisestä ja toimii tavoitteiden sekä arvojemme mukaisesti. Tukenasi on koko Attendo-organisaation tukipalveluiden koneisto, johtajakollegat sekä aluepäällikkö, jolle myös raportoidaan.
Olisitko sinä työtä pelkäämätön, jämpti, vastuuta kantava ja työyhteisöä palveleva johtaja?
Attendo-kodin johtajana vastaat koko hoivakotisi toiminnasta ja kokonaistavoitteiden saavuttamisesta. Arjen tukena toimivat tiimiesihenkilöt, mutta henkilöstövastuu on viimekädessä hoivakodin johtajalla. Hoivatyön laatua kehitetään yhdessä henkilökunnan sekä sidosryhmien kanssa. Työ on tiimityötä, mutta vaatii kykyä myös oma-aloitteiseen työskentelyyn ja itsenäiseen päätöksentekoon.
Hakemamme henkilö näkyy ja kuuluu, johtaa edestäpäin esimerkillään ja suhtautuu monikulttuuriseen työyhteisöön hyväksyvästi. Tärkeää on kohdata niin asukkaat, työntekijät kuin läheisetkin lämpimästi. Huumorintajua ja paineensietokykyä on syytä olla, sillä työ on haastavaa, mutta omasta asenteesta ja taidoista riippuen, se on enimmäkseen kiinnostavaa ja palkitsevaa.
Lähellä, samassa kiinteistössä työskentelee myös johtajakollegasi omassa hoivakodissaan. Hänen kanssaan voi jakaa arjen haasteita ja onnistumisia sekä suunnitella yhteisiä kuvioita.
Olisiko sinusta kippariksi Aviapoliksen hoivakotiin?
Attendo-kodin johtajalta odotamme vähintään kahden vuoden kokemusta esihenkilönä toimimisesta TAI koulutuksen kautta hankittua johtamisen osaamista esimerkiksi YAMK tai lähiesimiestyön ammattitutkintoa. Attendo Aviapolis tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista ikäihmisille, jonka vuoksi useamman vuoden kokemus vanhustyöstä ympärivuorokautisessa palveluasumisessa (tehostettu palveluasuminen) esim. sairaanhoitajana tai vanhustyön erikoisammattitutkinto tai geronomin tutkinto on välttämätön voidaksesi tulla valituksi tehtävään. Huomioithan, että ikäihmisten kanssa työskentely terveydenhuollon parissa esimerkiksi vuodeosastoilla on osaamista täydentävää, eikä yksin riitä valintaperusteeksi.
Lisäksi edellytyksenä on tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaolon ajaksi.
Odotamme sinulta paljon, joten sinä voit odottaa myös meiltä seuraavia asioita:
Olemme aina valmiita tukemaan sinua, kun haluat kehittyä ja edetä työssäsi.
Perehdytämme sinut tehtävääsi hyvin.
Olemme sitoutuneet hyvään esimiestyöhön. Varmistamme, että sinulla on kaikki työkalut onnistuaksesi työssäsi mahdollisimman hyvin. Saat tukea omalta aluepäälliköltäsi, joka toimii esihenkilönäsi. Lisäksi saat vertaistukea kollegoiltasi. Matkaa ei tehdä yksin, mutta itsenäistäkin selviytymistä tarvitaan.
Arvokasta työtäsi tasapainottamaan ja jaksamistasi tukemaan olemme koonneet etuja myös arkeesi. Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin. Ateriaetu ja ilmainen kahvi töissä. Lisäksi on useita vaihtuvia henkilöstöetuja.
Työterveyshuoltoon kuuluu muun muassa työterveyslääkärin arvion mukaan lähete erikoislääkärille, työfysioterapeutille, työterveyspsykologin ja ravitsemusterapeutin palveluihin.
Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 27.5.2024 mennessä. Kesälomakauden vuoksi, tehtävä alkaa sovitusti, mutta viimeistään syyskuun alussa.
Haluaisitko tietää vielä jotain lisää?
Vastaan mielelläni kysymyksiin: Satu Remander-Hagman (aluepäällikkö) p. 044 4944150 tai satu.remander-hagman@attendo.fi
- Työtehtävät
- Yksikönjohtajat ja tiiminvetäjät
- Rooli
- Yksikönjohtajat
- Sijainnit
- Vantaa, Attendo Aviapolis, Vantaa, Alue Itä-Uusimaa
Etuja työntekijöillemme 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Epassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Terveystalossa.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, sisäiset koulutukset, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Miksi valitsisit juuri Attendon?
Attendolla keskitytään hyviin kohtaamisiin
Haluamme kohdata asiakkaamme ja asiakkaidemme läheiset aina kuten haluaisimme itse tulla kohdatuksi: ystävällisesti ja huomioonottavasti.
Attendolla saa kukoistaa
Olemme nopea organisaatio, jossa palaute otetaan vastaan ja ideat laitetaan toteutukseen.
Attendolaiset tekevät merkityksellistä työtä
Jokainen työntekijämme on tärkeä ja arvostettu osa tiimiä, jonka päivittäisellä työllä on suora vaikutus asiakkaidemme hyvinvointiin ja mahdollisuuteen elää täyttä, omannäköistä elämää.
Attendo Oy yrityksenä
Tervetuloa tutustumaan Attendoon! Meillä työskentelee Suomessa noin 16 000 ihmistä ja palvelu-, hoiva- ja tukikodeissamme asuu yli 12 000 ihmistä lapsista ikäihmisiin. Haluamme, että jokainen heistä voi elää omannäköistään, täyttä elämää oman elämäntilanteensa tai toimintakykynsä rajoitteista huolimatta.
Hoivakodin johtaja, Attendo Aviapolis, Vantaa
Olisitko sinä työtä pelkäämätön, jämpti, vastuuta kantava ja työyhteisöä palveleva johtaja? Attendo-kodin johtajana vastaat koko hoivakotisi toiminnasta ja kokonaistavoitteiden saavuttamisesta.
Hakemuslomakkeen lataaminen