Ohjaaja keikkatyöhön, Attendo Jakobintupa
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Haemme vahvistusta Attendo Jakobintuvan keikkapooliin. Tarjoamme vaihtelevan ja monipuolisen työn, jossa pääset osaksi erilaisia ja vaihtuvia työpäiviä ja työtiimejä. Olet tärkeässä tehtävässä tukemassa asukkaitamme kulkemaan kohti asettamiaan tavoitteita. Saat meillä hyödyntää ja kasvattaa omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi.
Attendo Jakobintupa on päihteidenkäytön salliva, Asunto ensin -periaatteella toimiva 24-paikkainen palveluasumisen yksikkö Pietarsaaressa. Asukkaamme ovat aktiivisesti päihteitä käyttäviä henkilöitä, joilla on erilaisia haasteita arjenhallinnassa. Me kuljemme yhdessä asukkaiden rinnalla ja tuemme heitä tarvittaessa yhdessä asukkaan kanssa tehdyn suunnitelman mukaan. Meillä saa nauraa ja työmme on vaihtelevia tilanteita täynnä. Meillä ei kenenkään tarvitse selvitä yksin vaan asioita pohditaan tiimissä säännöllisesti. Toimintaamme ohjaa Attendon arvot ja toipumisorientaation viitekehys.
Työtä tehdään kolmessa vuorossa. Työsuhteen aloituksen ajankohdasta voimme sopia kanssasi.
Meillä täytyy omata rohkeutta ja kiinnostusta kohdata päihteitä käyttävä asiakas. Sinun on ihan ok olla urasi alkumetreillä tai jo kokenut konkari. Meille on tärkeää, että haluat tehdä laadukasta työtä, olet kiinnostunut oppimaan uutta ja kohtaat ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat. Aiempi kokemus päihdetyöstä ei ole välttämätöntä - me perehdytämme sinut alkuun.
Keikkatyöntekijänä voit tehdä työtä silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Keikkatyö on joustavaa ja työkavereinasi on rautaisia hoiva-alan ammattilaisia. Keikkatyön kautta sinulle voi halutessasi avautua mahdollisuuksia pidempiaikaisiin sijaisuuksiin tai vakituiseen työsuhteeseen Attendolla.
Mitä edellytämme sinulta?
Sosiaali- ja terveysalan tutkinto tai loppuvaiheen opinnot
Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Rikosrekisteriote
Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
Sujuva suomen kielen taito (ruotsin kielen taito katsotaan eduksi)
Lääkeluvat tai valmius niiden suorittamiseen
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä voit työskennellä joustavasti keikkaillen.
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkahaitari tehtävään on 16,83-18,22€/h.
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Kiinnostuitko? Hae meille työkaveriksi!
Hakuaikaa on 20.10.2026 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuksen jättämisen yhteydessä pääset halutessasi vastaamaan myös lyhyeen videokysymykseen.
Täällä sinua varten 💙
Attendo-kodin johtajan yhteystiedot:
Linda Sundell
0417321143
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Keikkalaiset
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Pietarsaari, Attendo Jakobintupa
Pietarsaari, Attendo Jakobintupa
Etumme sinulle 💙
-
Edenred 🎭🎾
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Edenred, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin, bussilippuun tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Työterveyshuolto 🩺
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia palveluista 🌷
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Työhyvinvointi ☕
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Koulutukset 🧾
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 17 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.