Keikkakokiksi Rovaniemelle, Attendo Kaarnika keittiöön
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Attendo Kaarnikan keittiö Rovaniemellä etsii keikkakokkia, jolla on homma hanskassa ja pilke silmäkulmassa – eli jos peukalo EI ole keskellä kämmentä, jatka lukemista!
Meillä tärkeintä on, että jokainen asukas kohdataan omana itsenään ja saa nauttia elämästä täysillä. Sinä olet iso osa tätä arkea – ja samalla tärkeä tyyppi meidän porukassa. 💙
Tuntityöntekijänä pääset tekemään töitä kovien keittiöammattilaisten kanssa. Ja parasta: saat itse vaikuttaa siihen, paljonko vuoroja otat – eli keikat solahtaa kätevästi vaikka opintojen, toisen duunin tai perhe-elämän rinnalle.
Ja jos hommat sujuu ja kiinnostus herää, keikkailusta voi avautua pidempikin pesti tai jopa vakituinen paikka.
Työvuorot painottuvat arkiaamuihin klo 7–15 väliin. Viikonloput levätään. Meillä valmistetaan safkat noin sadalle asukkaalle. Perusreseptit, ravitsevat ruoat ja ripaus hyvää meininkiä. Siitä on meidän keittiö tehty!
Ja hei – me myös leivotaan! Löytyykö sulta vähän jauhopeukaloa? 😏
Mitä meillä sitten pääsee tekemään?
Laitat ruokaa ja leivot ruokalistan mukaan
Huolehdit tilauksista ja seuraat hankintoja
Käytät tuotannonohjausjärjestelmää
Pyörität varastoa ja pidät sen kunnossa
Seuraat hävikkiä (ei ruokaa roskiin turhaan!)
Teet omavalvontakirjaukset ja reagoit tarvittaessa
Pidät keittiön siistinä
Teet yhteistyötä hoitopuolen kanssa
Mitä me sitten toivotaan sulta?
Kokemusta keittiöstä tai alan koulutus (suurkeittiö plussaa!)
Hygieniapassi löytyy taskusta
Rokotussuoja kunnossa (tartuntatautilaki 48 §)
Suomen kieli sujuu vähintään tasolla B1/B2
Mitä muuta me tarjotaan sulle?
💙 Tuki, joka oikeasti näkyy arjessa
Esihenkilö ei ole jossain kaukana – täällä kuljetaan oikeasti rinnalla.
💙 Mahdollisuus kehittyä
Koulutuksia löytyy ja eteneminen on ihan oikea vaihtoehto, ei pelkkää puhetta.
💙 Joustava duuni
Keikkatyö = enemmän vapautta sovittaa työ omaan elämään.
Palkkaus ja ehdot menee yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan. Ja niin, me ollaan savuton työpaikka
Kiinnostaako?
Mahtavaa – laita hakemus tulemaan!
Hakuaikaa on 25.6.2026 asti, mutta älä mieti liian kauan – paikka täytetään heti kun sopiva tyyppi löytyy.
Hakemukset vain rekryjärjestelmän kautta (suomeksi), ja halutessasi pääset vastaamaan myös lyhyeen videokysymykseen.
Tuu mukaan tekemään merkityksellistä duunia – hyvä safka tekee ihmeitä 💙
Täällä sinua varten 💙 tuleva esihenkilösi Susanna
Susanna Vilander
susanna.vilander@attendo.fi / 041 731 9319
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Kokit ja keittiöhenkilökunta
- Rooli
- Kokit
- Sijainnit
- Rovaniemi, Attendo Kaarnikka
Rovaniemi, Attendo Kaarnikka
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Edenred, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin, bussilippuun tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 17 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.