Lähihoitaja/Ohjaaja, Attendo Juhanan tuvan päivätoiminta, Pori
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Haemme joukkoomme lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden loppuun asti tukemaan päivä- ja työtoimintaamme Attendo Juhanan tuvassa Porin Väinölässä.
Meillä Juhanan tuvassa jokainen saa olla oma ainutlaatuinen itsensä. Toimintamme perustuu yksilölliseen ja kunnioittavaan kohtaamiseen sekä vahvaan yhteisöllisyyteen – meillä välitetään, kuunnellaan ja tuetaan.
Työssäsi osallistut asiakkaiden arjen tukemiseen päivä- ja työtoiminnassa. Tehtäviin kuuluu mm.:
asiakkaiden ohjaaminen ja tukeminen päivittäisissä toiminnoissa
osallistuminen ryhmätoimintaan ja sen suunnitteluun sekä toteuttamiseen
asiakkaiden toimintakyvyn, osallisuuden ja itsenäisyyden tukeminen
turvallisen ja mielekkään arjen mahdollistaminen
Toimintamme sisältää mm.:
ulkoilua, pelejä ja yhdessäoloa
ruoanlaittoa ja leivontaa
kädentöitä ja luovaa tekemistä
pienryhmätoimintaa (esim. liikunta-, keittiö- ja arjen taitoryhmät)
Lisäksi käytössämme on aistihuone, jossa voidaan tarjota rentoutumista ja erilaisia aistikokemuksia.
Mitä edellytämme sinulta?
Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja)
Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
Sujuva suomen kielen taito
Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa (alaikäisten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimiessa)
Sote-ammattikortti eli varmennekortti
kiinnostusta ja kykyä kohdata ihmiset yksilöllisesti
hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista työotetta
halua työskennellä tiimissä
vastuullisuutta ja sitoutumista
Lääkeluvat tai valmius niiden suorittamiseen.
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä saat vaikuttaa työvuoroihisi ja sovittaa työn elämäsi eri vaiheisiin.
Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetu
Edenred työsuhde-etu, jota voit käyttää esim. työmatkoihin, urheiluharrastuksiin, hierojalle, elokuva- ja konserttilippuihin (300e/kalenterivuosi yli 6kk työsuhteisiin)
Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Kattava työterveyshuolto Mehiläisellä
Koulutusmahdollisuuksia uralla kehittymiseen
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkahaitari tehtävään on 2415,76-2612,33.
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Kiinnostuitko? Hae meille työkaveriksi!
Hakuaikaa on 3.6.2026 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.
Täällä sinua varten 💙
Attendon päivätoiminnan johtajan yhteystiedot:
Senni-Liina Pentikäinen
Attendo Juhanan tuvan asumisen ja päivätoiminnan johtaja
📧 senni-liina@pentikainen@attendo.fi
📞 044 724 9189 (tavoitettavissa arkisin 9-15)
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Rooli
- Lähihoitajat
- Sijainnit
- Pori, Attendo Juhanan tupa, Alue Satakunta
Pori, Attendo Juhanan tupa
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Edenred, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin, bussilippuun tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 17 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.