Keikkatyöntekijä, Attendo Mendis, Seinäjoki
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Keikkatyöntekijä mielenterveyskuntoutujien pariin.
Me Attendolla olemme Matkalla kodiksi. Se merkitsee sitä, että haluamme olla ennen kaikkea koti ikäihmisille, vammaisille ja vammautuneille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Viimeisten vuosien aikana olemme onnistuneet johtamiseen, asiakaskokemukseen ja kohtaamisiin satsaamalla kasvattamaan niin läheis- ja asukastyytyväisyytemme kuin henkilöstötyytyväisyytemmekin historialliseen huippuun.
Jokainen asukkaamme ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään ja elää täyttä elämää. Attendolaisena olet tärkeä osa tätä tehtävää.
Keikkatyöntekijänä voit tehdä työtä silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Keikkatyö on joustavaa ja työkavereinasi on rautaisia hoiva-alan ammattilaisia. Voit valita itse kuinka paljon vuoroja teet – näin saat työn sovitettua esimerkiksi toisen työn, opiskelun tai perhevapaan rinnalle. Keikkatyön kautta sinulle voi halutessasi avautua mahdollisuuksia pidempiaikaisiin sijaisuuksiin tai vakituiseen työsuhteeseen Attendolla.
Työ on 2- tai 3-vuorotyötä ja työsuhteen aloituksen ajankohdasta voimme sopia kanssasi.
Mitä sinä pääset tekemään?
Mahdollistamaan asiakkaiden sujuvaa arkea rinnalla kulkemalla ja ohjaamalla.
Kohtaamaan asiakasta kokonaisvaltaisesti.
Tukemaan asiakkaan osallisuutta ja minäpystyvyyttä.
Tutustu meidän arkeemme kotisivuilla https://www.attendo.fi/palvelumme/mielenterveys-ja-paihdepalvelut/yksikot-mielenterveys/seinajoki/attendo-mendis/ ja Instagramissa: @attendomendis
Mitä edellytämme sinulta?
Sosiaali- ja terveysalan opintoja (esim. sairaanhoitajan, lähihoitajan tai hoiva-avustajan tutkinto tai opiskelija)
Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Rikosrekisteriote yli kolmen kuukauden mittaisessa työsuhteessa (alaikäisten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimiessa)
Hygieniapassi tai valmius sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen aloittamisesta
Sujuva suomen kielen taito
Sote-ammattikortti eli varmennekortti
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
💙 Joustamme kanssasi
Tasapaino työelämän ja muun elämän välillä on meille tärkeää. Meillä voit työskennellä joustavasti keikkaillen.
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Kiinnostuitko? Hae meille työkaveriksi!
Hakuaikaa on 30.4. 2026 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikkoja heti, kun sopivia hakijoita löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa Attendo-kodin johtaja. Lähetäthän työhakemuksesi vain rekrytointijärjestelmän kautta.
Täällä sinua varten 💙
Attendo-kodin johtajan yhteystiedot:
Niina Mattila
niina.mattila@attendo.fi
p. niina.mattila@attendo.fi
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Keikkalaiset
- Rooli
- Lähihoitajat ja ohjaajat
- Sijainnit
- Alue Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoki, Attendo Mendis, Seinäjoki
Samankaltaiset työpaikat
Työpaikkoja ei löytynyt
Hakusi ei vastaa mitään työpaikkaa. Verkostoidu kanssamme pysyäksesi ajan tasalla uusista työpaikoista.
Attendo numeroissa
- Attendolaisia
- Hoiva- ja palvelukotia ympäri Suomea
- Asiakkaita
Missiomme Vahvistamassa ihmistä tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen tuntee:
- Että häntä on kuunneltu ja osallistettu
- Että häntä on kohdeltu kunnioituksella ja lämmöllä
- Että häntä on kannustettu itsenäisyyteen
- Että hänen olonsa on turvallinen
- Että hänen elämänlaatunsa on parantunut
Etuja työntekijöillemme 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Terveystalossa.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, sisäiset koulutukset, ilmainen online-training, ateriaetu ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 17 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.