Kokki Attendolle Tuusulan alueen valmistuskeittiöön
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti💙
Kokki Attendon keittiöön Tuusulan alueelle – Olemme täällä sinua varten!
Me Attendolla olemme Matkalla kodiksi. Se merkitsee sitä, että haluamme olla ennen kaikkea koti ikäihmisille, vammaisille ja vammautuneille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Viimeisten vuosien aikana olemme onnistuneet johtamiseen, asiakaskokemukseen ja kohtaamisiin satsaamalla kasvattamaan niin läheis- ja asukastyytyväisyytemme kuin henkilöstötyytyväisyytemmekin historialliseen huippuun.
Työ meillä kokkina on merkityksellistä. Olet arjen supersankari, joka loihtii asukkaillemme päivän ateriat yhdessä kahden kollegasi kanssa. Olette tiimi, joka maistuu ja tuoksuu - aromien ja tuoksujen muodossa. Sinun ja kokkikollegoidesi työn jälki näkyy olennaisesti asukkaidemme arjessa. Keittiömme on alueen suurin, valmistamme päivän ateriat 220 henkilölle. Eikö ollutkin totta supersankaruus asukkaidemme arjessa?
Meidän keittiössä pärjää perinteisellä maalaisjärjellä, peukalo suussahan on hieman vaikea valmistaa ruokaa. Tule osaksi osaavaa ja sydämellä toimivaa tiimiä, joka osaa tehdä työt hyvällä otteella, mutta kertoo myös kahvitaukojen parhaat vitsit. Keittiöhenkilökuntamme ahertaa vain arkipäivisin kello 6.00-15.00 välillä, joten jos arvostat arki- ja päivätyötä, olet ehkä etsimämme.
Mitä sinä pääset tekemään?
Ruoan valmistaminen ruokalistan ja reseptiikan mukaisesti
Elintarviketilausten tekeminen ja ostojen seuranta
Tuotannonohjausjärjestelmän käyttö
Varaston hallinta ja varaston kierron varmistaminen
Hävikkimatka
Omavalvonnan merkintöjen tekeminen sekä poikkeamiin reagointi
Keittiön siisteydestä huolehtiminen
Yhteistyö hoivan ja keittiön välillä
Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työtä tehdään arkiaamuissa ja aloituksen ajankohdasta voimme sopia kanssasi.
Mitä edellytämme sinulta?
Soveltuva koulutus tai työkokemus vastaavista tehtävistä
Hygieniapassi
Sujuva suomen kielen taito, vähintään B2-taso (työkielemme ja dokumentointimme on suomi)
Tartuntatautilain 48§:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
Hyvä huumorintaju ei olisi myöskään pahitteeksi
Mitä tarjoamme sinulle?
💙 Kuljemme rinnallasi
Attendolla esihenkilösi ei ole kaukana, vaan mukana arjessa – tukemassa ja kulkemassa rinnallasi. Meillä olet tärkeä osa moniammatillista tiimiä, joka tekee kodista kodin asukkaillemme.
💙 Tuemme kehittymistäsi
Attendolla kehittymismahdollisuudet ovat täyttä totta, eivät pelkkää puhetta. Meillä on laaja koulutustarjonta, ja kannustamme kaikkia työntekijöitämme kouluttautumaan ja halutessaan myös etenemään urallaan.
Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
Ilmainen kahvi/tee töissä sekä ateriaetu
Edenred työsuhde-etu, jota voit käyttää esim. työmatkoihin, urheiluharrastuksiin, hierojalle, elokuva- ja konserttilippuihin (300e/kalenterivuosi yli 6kk työsuhteisiin)
Henkilöstöetuohjelma, joka tarjoaa etuja usealle eri palveluntuottajalle
Kattava työterveyshuolto Mehiläisellä
Koulutusmahdollisuuksia uralla kehittymiseen
Työsuhteen ehdoissa ja palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkahaitari tehtävään on kokemus huomioiden G17B mukaisesti.
Huomioithan, että olemme savuton työpaikka.
Kiinnostuitko? Hae meille työkaveriksi!
Hakuaikaa on 31.3.2026 asti, mutta älä jää odottamaan, vaan hyödynnä mahdollisuus päästä osaksi tiimiämme – täytämme paikan heti, kun sopiva hakija löytyy! Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoiva esihenkilö. Lähetäthän työhakemuksesi suomen kielellä vain rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuksen jättämisen yhteydessä pääset halutessasi vastaamaan myös lyhyeen videokysymykseen.
Täällä sinua varten 💙 Tuleva esihenkilösi Miia
Miia Janhunen
miia.janhunen@attendo.fi / puh. 0417320166
Olen tavoitettavissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä arkisin kello 8.00-14.00
Rekrytointiprosessin päätyttyä tulemme lähettämään lyhyen kysymyksen, jolla kartoitamme hakijoiden tyytyväisyyttä rekrytointiprosessiimme.
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää.
Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä terapian tarpeessa oleville.
Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.
- Työtehtävät
- Kokit ja keittiöhenkilökunta
- Rooli
- Kokit
- Sijainnit
- Tuusula, Attendo Rykmentti
Tuusula, Attendo Rykmentti
Etumme sinulle 💙
-
Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava Edenred, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin, bussilippuun tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-
Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Mehiläisessä.
-
Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.
-
Monipuoliset Tyky-päivät, ilmainen online-training ja ilmainen kahvi töissä.
-
Edistämme jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Tarjoamme työntekijöillemme koulutuksia sekä mahdollisuuden uralla kehittymiseen.
Arvot ja tapamme toimia
Työssämme meitä ohjaavat arvomme: Välitämme siitä mitä teemme, vahvistamme omaa osaamistamme ja sitoudumme yhteiseen tehtävään.
Onnistumme tavoitteissamme, sillä meitä yhdistävät niin toimintatavat kuin arvot.
Arjessa keskitymme enemmän mahdollisuuksiin kuin rajoitteisiin. Hyväksymme tosiasiat, emmekä peittele niitä. Olemme avoimia. Kannamme 100 % vastuuta. Opimme onnistumisista ja juhlistamme niitä. Puutumme epäkohtiin, sillä puuttuminen on välittämistä.
Annamme ja otamme palautteen lahjana. Kuuntelemme, kehumme, kiitämme, kannustamme ja korjaamme. Vain yhteisen keskustelun kautta voimme luoda yhteisen todellisuuden.
Attendo Oy yrityksenä
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 17 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen.
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä. Me olemme Attendo.