Hoiva-avustaja, Attendo Jokikotoon

Attendo Jokikodon henkilökunta koostuu kokeneista mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaisista, jotka ovat asukkaiden tukena ja apuna ympäri vuorokauden.
Siirry sisältöön

Etsimme ihmisläheistä, auttavaista ja oma-aloitteista hoiva-avustajaa Harjavaltaan Attendo Jokikotoon. Työ on 80% ja määräaikainen äitiys- ja vanhempainvapaan sijaisuus.

Olet tärkeässä tehtävässä auttamassa Attendo-kotimme asukkaita viihtymään ja voimaan hyvin. Ohjaat ja avustat asukkaita hoitosuunnitelman mukaisesti. Tähän voi kuulua esimerkiksi asukkaiden avustamista arkisissa toimissa ja Attendo-kodin siisteyden ylläpitämistä. Levität ympärillesi hyvää mieltä, vietät mielelläsi aikaa erilaisten ihmisten kanssa ja innostut uusista ideoista.  

Tätä tehtävää varten sinulla täytyy olla:
- Hoiva-avustajan koulutus tai kaksi suoritettua tutkinnon osaa lähihoitajan tutkinnosta
- Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi

Odotamme sinulta paljon, joten sinä voit odottaa myös meiltä seuraavia asioita:

- Huolehdimme, että voit tehdä työtäsi mahdollisimman ergonomisesti.
- Uskomme, että tulet viihtymään työpaikallasi, sillä Attendo-kotimme ovat kodikkaita.
- Olemme sitoutuneet hyvään esimiestyöhön. Varmistamme, että esimiehesi tukee sinua ja auttaa sinua jaksamaan työssäsi.

Arvokasta työtäsi tasapainottamaan ja jaksamistasi tukemaan olemme koonneet etuja myös arkeesi. Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
- Tyky-päivät, ateriaetu ja ilmainen kahvi töissä 
- Työterveyshuolto, johon kuuluu esimerkiksi työterveyslääkärin arvion mukaan lähete erikoislääkäreille kuten: mammografiaan, työfysioterapeutille, työterveyspsykologin ja ravitsemusterapeutin palveluihin ja erikoslääkärin työkykykonsultaatioihin.
- Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.

Työsuhteen ehdoissa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. 
Tule tekemään laadukasta työtä mukavaan tiimiin!

Kiinnostuitko? 
Lähetä hakemuksesi 28.9.2021 mennessä. Emme malta odottaa, että kuulemme sinusta!

Heräsikö kysymyksiä?
Lisätietoja antaa palvelukodin johtaja Satu Liikala, satu.liikala@attendo.fi tai 044 494 2286.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

28100 Pori Ajo-ohjeet

Harjavalta, Attendo Jokikoto

Siltalanranta 2
29200 Harjavalta Ajo-ohjeet

Arjen edut työntekijöillemme

Arvokasta työtäsi tasapainottamaan ja jaksamistasi tukemaan olemme koonneet etuja myös arkeesi. Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:

  • ePassi

    Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi, kauneus- ja hyvinvointipalveluihin tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.

  • Työterveyshuolto

    Attendolaisilla on kattava työterveyshuolto Terveystalossa.

  • Alennuksia palveluista

    Alennuksia kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.

  • Työhyvinvointi

    Monipuoliset Tyky-päivät, sisäiset koulutukset, ateriaetu ja ilmainen kahvi töissä.

Miksi valitsisit juuri Attendon?

Attendolla keskitytään hyviin kohtaamisiin
Haluamme kohdata asiakkaamme ja asiakkaidemme läheiset aina kuten haluaisimme itse tulla kohdatuksi: ystävällisesti ja huomioonottavasti.

Attendolla saa kukoistaa
Olemme nopea organisaatio, jossa palaute otetaan vastaan ja ideat laitetaan toteutukseen.

Attendolaiset tekevät merkityksellistä työtä
Jokainen työntekijämme on tärkeä ja arvostettu osa tiimiä, jonka päivittäisellä työllä on suora vaikutus asiakkaidemme hyvinvointiin ja mahdollisuuteen elää täyttä, omannäköistä elämää.

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta